Tässä kun lounastan Kutan yhdessä monista ruokapaikoista ja aikaa on enemmän kuin enemmän, tulin muistaneeksi, että minullahan on Blogi! Ja mikä nyt ei paremmin sopisi blogiin, kun tarinointi lomastani Balilla. Vähän alustavaa infoa tähän kuitenkin ensin.
Kun elokuu oli lähenemässä loppuaan, minun aikani oli tehdä päätöksiä
Lähitulevaisuuden suhteen. Pestini au pairina oli Caringbahssa päättymässä ja vaikka aluksi olinkin vahvasti sitä mieltä, että tekisin farmityöt alta pois ja hakisin 2. Vuoden viisumia, päädyin loppujen lopuksi ratkaisuun muuttaa Sydneyn sisässä Caringbahsta Coogeelle.
Löysin uuden perheen jonka kanssa olen hyvin viihtynyt ja rakastan rakastan rakastan hoitaa jälleen vauvoja! Vastuullani on nyt 7 kk kaksoset (poika ja tyttö) ja ette lukijat usko kuinka ikäväni Inaria ja Iisaa kohtaan on edes vähän helpottanut, kun on saanut halia ja suukotella näitä pienokaisia. He eivät tietenkään ole sama asia, mutta vauvojen hoitaminen ikävän keskellä tuo sellaista tietynlaista lohtua.
Eli siis Coogeella jatkan aupparointia vielä tovin ja katsellaan sitten jatkoa.
Nyt olen kuitenkin ansaitulla 3 viikon lomalla Balilla. Tänne saavuin viime tiistaina suoraan Sydneystä. Oli uskomaton fiilis astua jääkylmästä ilmastoidusta lentokoneesta Indonesian tropiikkiin. Lämpötilaero oli kuin seinä vasten kasvoja...sellainen todella ihana ja kauan odotettu seinä. Sydneyssä on talvi viimein vaihtunut kevääksi ja sielläkin ilmat alkavat taas lämmetä... toivottavasti etenkin öisin saadaan taas pidettyä huonelämpötila vähintään 17 asteessa :D
Mut nyt olen Balilla. Ensikosketukseni Balilaiseen kulttuuriin tapahtui astuessani ulos lentokentältä. Kymmenet taksikuskit ja "taksikuskit" hyökkäsivät kuin hyeenalauma kaikkien meidän turistien kimppuun tarjoten taksikyytiä. "Transport? Transport? You need transport??" Koska olin osannut varautua tähän, jaksoin sinnikkäästi kieltäytyä tarjotuista kyydeistä, koska yritin etsiä sitä yhtä muiden hyväksi toteamaa "Blue Bird Company" -taksia, mutta yksi balilainen herhiläinen ei vain antanut periksi, vaan vaatimalla vaati, että hän vie minut minne ikinä haluan! Olin väsynyt ja reppukin painoi selässä, joten otin häneltä kyydin Kutalle. Matka maksoi jonkun 15 e, ei siis todellakaan mikään kallis näin eurooppalaisen näkökulmasta, mutta normaalisti sen olisi saanut helposti tingattua monta euroa vielä alemmas. Noh toivottavasti se pimeä taksikuski ostaa itelleen tai vaimolleen jotain kivaa.
Tämä on siis ensimäinen kerta minulle Aasiassa ja tähän mennessä olen nauttinut suunnattomasti kokemastani. Kuta on monien mielestä hirveä turistirysä ja sitä kutsutaankin aussien Ibizaksi. Ymmärrettävää, sillä täällä kaikki pyörii turismin ympärillä. Paikalliset saavat elantonsa sillä, että myyvät turisteille maasta taivaaseen kaikkean maailman härpäkettä ja krääsäkettä. Kaduilla kirjaimellisesti rohkeimmat kaupustelijat hyppäävät eteesi ja osoittavat suunnaksi heidän pientä kojuaan "shopping shopping...i'll give you one dollar everything!"
Laiskemmat yksilöt tyytyvät vain huutelemaan perääsi, kun kävelet ohi.
And btw naiset! Jos et voi sietää huutelua miehiltä, älä tule Balille! Täällä saa kuulla sitä paljon...varsinkin kun näin yksin matkustavana naisena kuljen kaduilla. Yhden miespuolisen kaverin kanssa kuljettuani yhtenä päivänä samoilla kaduilla samojen kaupustelijoiden ohi, jokainen piti visusti suunsa kiinni.
Huuteluista huolimatta suurin osa paikallisista koostuu ystävällisistä, rennoista ja avuliaista ihmisistä joiden elämänasenteesta olisi monella länsimaalaisella oppimista. Kehitysmaana raha on niukassa, ihmiset joutuvat tekemään paljon töitä elättääkseen itsensä, mutta silti heistä huokuu sellainen myötämielinen asenne elämään. Täällä ollaan perhekeskeisiä. Majoittamani hotelli on selvästi perheyritys ja työntekijät viettävät rennosti aikaa toistensa ja meidän asukkaiden kanssa työnlomassa.
Toki kaduilla tulee myös välillä vastaan lapsian jotka yrittävät tarjota sinulle milloin mitäkin, viuhkaa, rannekorua, avaimenperää, kiveä, simpukkaa, kukkasta...lapselle on vaikea sanoa ei, mutta niin on vain pakko toimia, ellei halua joutua keskelle lapsen sukulaisia, jotka vaatimalla vaatimat sinua ostamaan lapsen tarjoaman esineen.
Tällä saarella on myös surullisen paljon kulkulkukoiria-ja kissoja. Paikalliset eivät niistä juuri näytä piittäävän, vaan antavat eläinten kulkea rauhassa ihmisten seassa. Itselläni tulee aina hiukan suru puseroon, kun kissa tai koira haluaisi, että jaksisin ostamani ruuan sen kanssa. Tekisi kyllä mieli!
Ruoka täällä on tietenkin hyvin aasialaista. Paljon on tarjolla riisiä, nuudelia, kanaa, lihaa, äyriäisiä ja vihanneksia ja usein pienellä potkulla maistettuna. Edullisuus riippuu täysin missä syö. Yhtenä päivänä syötiin oikein todella hyvää Mie Gorengia (nuudelia,kanaa,vihanneksia) alle puolellatoista eurolla ja toisena päivänä söin vain keskitasoista reilulla 2 e.
Hintataso siis on erityisesti Kutalla edulline. Mutta toki täällä saa myös tarvittaessa rahaa palamaan, jos niikseen mielii.
Balilaisten suosima olut Bitang on näin aussi oluiden jälkeen melkoista kuraa, mutta henk.kohtaisesti se ei ole niin paha menetys.
Suunnitelmani on olla Kutalla vielä muutama päivä ja sitten seuraani liittyy Roosa Melbournesta. Hänen kanssaan matkataan Gilin saarille katsomaan, että mitä sieltä löytyy. Joten ehkäpä tämä ihana joutilaana olo saa mut kirjoittamaan heti Gileillä toisenkin postauksen tähän surullisen tyhjään blogiin.
Maybe.
Who knows.
Stay tuned.
Heljä xx
