sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Vähän nyt vielä Balista...
Olen viimeaikoina koukuttanut itseni lukemaan yhtä lifestyle/matkustusblogia ja se kirvoitti muiston omastani mieleen. Hoitolapsetkin ovat päikkäreillä, niin on aikaa käydä läpi menneitä ja tulevaa.
Palasin ehkä elämäni parhainmalta lomareissulta vajaa kuukausi sitten ja en ole päivääkään ollut ilman kaipuuta takaisin. En uskonut minkään paikan pystyvän koskettamaan mua niin suuresti, kuin Bali kosketti. Siinä paikassa oli jotakin taikaa. Onhan ne lomat lähes aina kivoja ei sieltä koskaan halua palata, mutta en ole koskaan ennen parkunut lähtöpäivänä lentokentällä :D
Miksi se Bali sitten oli niin ihana? Syitä on monia, ja ainakin yhdestä erityisestä syystä tulette varmasti kuulemaan vielä lisää. Mutta kaikenkaikkiaan Balilta kaipaan sitä ilmapiiriä, ihmisiä ja säätä! Vaikka olen Suomessa elänyt ja kasvanut, tuntuu 30 asteen trooppinen lämpötila musta paremmalta kuin mikään muu. Ja mun kroppa on samaa mieltä. Tunsin oloni matkan aikana terveemmäksi kuin koskaa. Olen pitkään kärsinyt näppyisestä ihosta ja se on ollut minulla jo pitkään riesana...mutta Balilla ihoni suorastaan hehkui. En oikeasti muista, koska kasvojeni iho olisi näyttänyt niin hyvältä.
Ruokavalio,jota Balilla "noudatin" eli suurimmalta osin riisi, kasvikset, kana, katkarapu, kasvikset, tuoreet hedelmät ja rutkasti vettä, toimi keholleni loistavasti. Monet kärsivät Aasiassa ollessaan ainakin kerran mahataudista, mutta mä onneksi vältyin moiselta.
Minuun teki myös vaikutuksen balilainen ystävällisyys. Minne menitkään, sait osaksesi tervehdyksiä ja hymyjä. Kaupoissa ihmiset ottivat vastaan hymyssä suin ja olivat aina valmiina auttamaan. Rannalla ihmiset tulivat juttelemaan ja kyselemään kuka olin ja mistä tulin...sosiaalisena ihmisenä minusta oli ihanaa kuljeskella pitkin rantaviivaa, jutella paikallisten kanssa, istua heidän kanssaan nauttimaan auringonlaskusta ja kertoilemaan alkuperästäni. Suomi oli monelle balilaiselle hyvin eksoottinen maa ja siitä oltiin todella kiinnostuneita. Mä sitten tietenkin kyselin paljon Indonesiasta ja sen kulttuurista.
Elin koko reissuni ajan suhteellisen pienellä budjetilla, mutta se ei haitannut menoa pätkääkään. Osittain siksi, että Balilla on niin paljon edullisempaa ja osittain siksi, että lomani keskittyi auringon palvontaan ja rentoutumiseen. Ensi kerralla sitten teen vähän enemmän.
Ensi kerrasta puheen ollen...alkuperäinen tarkoituksenihan oli palata Indonesiaan helmikuun lopulla, mutta sattuneesta syystä sieltä poissa pysyminen on jo nyt osoittautunut haasteeksi, joten menin ja ostin lennot paratiisiin jo joulukuuksi. Pääsen siis kokemaan miten Balilla näkyy joulunvietto. Tarkoitus on myös poiketa Jakartassa ja viettää muutama viikko Sumatralla. En malta oottaa! Ja kaiken tän pääsen kokemaan parhaassa matkaseurassa :)
Ei silti, lähtö Australiasta ei tule olemaan helppo...olen niin kiintynyt tähän uuteen perheeseen ja erityiseti perheen pienimpiin, että ero tulee olemaan raskas <3
Onko teillä jäänyt joku matkakohde erityisen syvälle sydämeen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti