sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
Aku di sini lagi!
Eli siis olen täällä taas. Tuntuu ihanalta olla rakkaan luona. Mun matka tänne tuntui ihan luokattoman pitkältä, mutta kait ne aina tuntuu, kun määränpäähän pääsemistä odottaa niin kovasti.
Lensin ensimmäistä kertaa Qatar Airwaysilla. Ensin Helsingistä 6 tuntia Qatarin pääkaupunkiin Dohaan ja sieltä 8 tunnin välilaskun jälkeen 10 tuntia suoraan Denpasariin Balille. Kokemuksena voin suositella kyseistä yhtiötä. Lennot oli ajallaan, henkilökunta avuliasta ja penkeissä sai jopa nukuttua. Ruoka oli aika..hmm...erikoista. Viihdykettä lennoilta löytyi luonnollisesti elokuvien, pelien ja äänikirjojen muodossa. Tosin valikoima oli Turkis airwaysia suppeampi ja tylsempi. Ja kuulokkeet oli aika kehnot, mutta onneksi mulla oli omat... (Ottakaa aina omat kuulokket mukaan!)
Mä en oo enää pitkään aikaa ollut innostunut lentämisestä sitten yhtään. Toisaalta ymmärtäähän sen, kun on reilun vuoden sisällä lentänyt jo sen 7 kertaa. Enää ne nousut ja laskut ei kauheesti jaksa kiinnostaa, paitsi siinä mielessä, että päästäänkö ylös turvallisesta ja laskeudutaanko sillee ku kuuluu. Pitkä ja raskas lento oli kuitenkin kaikki sen arvosta, kun näki Yogin lentokentällä odottamassa. Rian, mein kaveri oli kans tullut mukaan, että saadaan mun matkatavarat kuljetettua skoottereilla kotiin.
Aamulla kun heräsin oli vähän epätodellinen olo, että täälläkö mä tosiaan olen. Kolme kuukautta vaan tehnyt töitö töitä töitä ja stressannut kaikesta, että pääse tänne takaisin ja sitten yhtäkkiä täällä ollaan!
Jetlagista mä en kärsinyt lainkaan, koska saavuin myöhään illalla ja pääsin suoraan nukkumaan ja seuraavana iltapäivänä me otettiin Yogin kanssa 4 tunnin päikkärit. Mun jetlagi oli siinä.
Oli ihana keskiviikkona mennä rannalle ja nähdä kaikki tutut naamat! Ihanat ystävälliset balilaiset <3 Sain heti suitsutusta kauniista valkoisesta ihosta, vaikka Suomessa vielä viikko sitten kuulin, kuinka mun iho on niin eksoottisen värinen. Noh, miten kukakin ja tykkää :D
Mulla on tälle ajalle Balilla suunnitteilla pari jutta joten niistä tulette kuulemaan enemmän myöhemmin, sitten tossa kuun lopulla meidän porukat lentää tänne pariksi viikoksi. Yogi ei sano mitää, mutta siitä huomaa, että sitä vähän jännittä tulevien appi-vanhempin tapaaminen. Enkä ihmttele...mua jännitti myös ihan hirveesti, kun Sumatralle lähdettiin!
Toivottavasti Suomessa on vihdoin alkanut kunnon kesä ja saatte nauttia sen lämmöstä. Täällä on ollut nyt vähän "viileempää" mitä viimekerralla, 27 astetta :D
Ajattelin sunnuntait pyhittää Blogin päivitykselle, joten tarkkailkaa instagramia ja facebookkia silloin, niin pääsette kiinni mun tapahtumistani täällä.
Ens viikolle on jo aihe mietittynä! Erittäin herkullinen sellainen ;)
Same in english
Here I am again! It feels so good to be with my love again. My flight here felt like eternity, but i guess that is to be expected when you've first waited over 3 months to even start the trip!
I had a plesure to fly with Qatar Airways for the first time and I can honestly recommend. Flights were on time, stuff friendly and the entertainment on a board was pretty good. Still I think Turkish Airlines takes the winning cup in this matter. And with Qatar the food was lil bit weird...but airplane food usually is.Oh and headphones were bad...luckily I had my own ones with me. My first flight was 6 hours from Helsinki to Qatars capital city Doha and from there 10 hours flight to Denpasar. Long and boring flight was all worth it when I got to meet Yogi at Ngurah Rai's airport in Bali. Those taxi drivers were clearly thinking i was in drugs or something when I came outside to look for my man, Rian, our friend was also there and helped to get my staff to our place.
Next morning when I woke up the feeling was surrealistic...for a second there I was not sure where I was. After 3 months doing nothing but working working working and stressing my ass off to get back here. And there I was!
I did't have any symptoms of a jetlag at all. It was late night when I arrived and was able to go straight to bed. Then next day in the afternoon we took 4 hours nap with Yogi and my jetlag was it! Very nice I must say.
It was so lovely to meet everyone on the beach after long time. Those nice balinese people <3
My white skin got so much attention which is kind of a funny think since not only week ago i was told in Finland how my skin looks so exotic. People and their taste of a skincolor :D
I have some plans made for this time in Bali and I will share best part of them in this blog! At the end of this month my mum and dad are coming to Bali to meet Yogi. He is not saying anything but I can see he is lil bit nervous about meeting his future mother and father in-law. I am not blaming him because I still clearly remember how nervous I was when we were heading to Sumatra...
I am planning to have sundays as a day of blogging so keep following my instagram/facebook to receive news about my life in Bali. For the next week I already have a subject in mind...very delicious on! ;)
Please feel free to share this blog and ask me questions if you have something in your mind.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti