maanantai 26. joulukuuta 2016

Ubud Monkey forest

Ubud

Otettiin skootteri alle yksi aamu ja suunnattiin Ubudiin. Ubud sijaitsee keskiosassa Balia kaukana Kutan ja Denpasarin nimityksestä ja sitä pidetään Balin kulttuurikeskuksena. Matkan aikana  huomasi, kuinka aito Bali vehreine metsineen ja laakeine riisipeltoineen alkoi näyttäytyä. Vaikka Ubud houkuttelee paljon turisteja, tunnelma oli silti mielestäni rauhallisempi siellä mitä Kutalla.


Aikaset linnut liikkeellä.
Ubudiin ajoi noin rapiat 3 tuntia ja vaikka skootteri on kätevä peli, matkan lopussa olisin jo halunnut istua mukavammalla auton penkillä. Onneksi ei menomatkalla törmätty suurempaan ruuhkaan, mutta kotiin palatessa Kutan ruuhka oli "parhaimmillaan" ja lisäsi ajoaikaa yli puoli tuntia.


Upeeta maisemaa

Kun Ubudiin lähtee niin luonnollisesti kannattaa käydä tsekkaamassa monkey forest. Kiva kokemus, vaikka osa apinoista oli vähä turha röyhkeitä. Porukasta Gi taisi olla ainut jonka kanssa apinat oli hyvää pataa.


Se varasti multa tamppoonin. Toivottavasti tuli tarpeeseen. Tän jälkeen piti solmia vetoketjut, ettei apinat päässeet enää repulle.



Kateellisia

Mä ja apinakuiskaaja


Monkey Forestin jälkeen ajettiin vielä hiukan pidemmälle ja käytiin testaamassa kuumalähde spa. Harmillisesti sieltä ei tullut otettua yhtään kuvia, mutta voin suositella. Meressä uimisen jälkeen oli ihan virkistävää vaihtelua uida lähteessä. 

Illalla kun viimein saavuttiin kotiin ei ihan heti tehnyt mieli istua skootterin kyytiin uudestaan. 

Seuraava postaus tulee toivottavasti pian ja siinä esittelen meidän kämpän (yllättävän moni on ollut kiinnostunut, että missä mä asun) 
Nyt hyviä välipäiviä! 

Heljä


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Takaisin Balilla

Kyllä sitä lähtöpäivää sitten odotettiinkin. Monien mutkien kautta olen kuitenkin onnellisesti takaisin Balilla.

Jotta tänne lähtö ei ois ollu iha nii iisi, niin menin ja hukkasin passini viikkoa ennen alkuperäistä lähtöpäivää. Arvatkaa vituttiko. Ei auttanut muu kuin ajaa Suomen suurlähetystöön Canberraan tilaamaan passia ja siirtämään lentoja muutamalla päivällä eteenpäin.
       
Juna-asemalle omaisuus mukana


Mutta nyt olen täällä. Se tunne, kun henkilö jota olet tuijottanut 2,5 kk pelkästään messengerin videolla, onkin yhtäkkiä siinä sun naaman edessä ihan livenä on jotain niin mahtavaa. Pitkän lentomatkan nostattama ärsytys haihtui samantien.

4 päivää täällä jo vietetty ja olen kyllä onnellinen, että päätin lähteä vaikka se tarkoittikin Australian taakse jättämistä. Pitää kuunnella omaa sisintä ja lähteä kun siltä tuntuu.
Edelliskerralla majoituin 3 eri hotellissa, mutta tällä kertaa Gi oli löytänyt meille kämpän vuokralle, mikä sopi mulle paremmin kun hyvin. Edullisempaa ja kun vuokra kerta jaetaan, niin paljon fiksumpi ratkasu hotelliin verrattuna. Ja tää on muutenkin kivasti paikallisten alueella kaukana turistikatujen metelistä.
           
Kotikatit
Ei tää paikka silti ihan samanlainen ole mitä syyskuussa. Nyt kun eletään off-seasonia, turisteja on PALJON vähemmän mitä silloin. Rantakin on ihan toista maata valitettavan paljon roskaa, jonka meri kuljettaa Jaavalta Kutan rannoille joka päivä. Paikalliset on joka aamu haravoiden kanssa putsaamassa hiekkaa, mutta turhauttavasti aallot kuljettaa sitä päivänmittaa jatkuvasti lisää. Kävin uimassa tänään, mutta vedessä oli niin paljon roskia, että ällötti heti.


Oon jo enne tänne tuloa opiskellut itsekseni hiukan Indonesiaa. Se on suhteellisen helppo kieli, mutta hankalaksi sen tekee paikallisten eri murteet. Mä olin tehnyt joitain käännöksiä googlen (joo tosi luotettava) avulla, mutta mulle kerrottiin, ettö paikallisen korvaan ne kuulostais hassulta. Vähän kai niinkun Suomen kirjalieli kuulostaisi puhuttaessa vähän oudolta ja tärkeilevältä ihan missä vaan päin Suomea.

Ruoka täällä on edelleen niin hyvää hyvää hyvää, että oikeen mielenkiinnolla odotan kuinka kauan mulla menee kun olen lopen kyllästynyt riisiin. Australialaista kahvia kaipaan jo nyt, sillä tää näitten kahvi on vähän turhan "eksoottista" mun makuun.
Mut ah toi ruoka <3
Dinneri; riisiä, kalaa, ihanaa maustetahnaa ja vähä vihreetä


Mun alustava suunnitelma on jatkaa tän blogin päivitystä säännöllisen epäsäännöllisesti, ja koska en enää kirjoita pelkästään aussi-juttuja, niin muutin vähäm blogin kuvaustakin. Koitan myös tulevissa postauksissa painottua enemmän kuvalliseen kerrontaan, mutta haluan myös jakaa paljon kulttuurista informatiivisesti :)

Selamat tingal